Sami Sänpäkkilä
PALUU



21st Century Portrait

Bio:

Elän ja työskentelen Tampereella. Olen pyörittänyt Fonal Records levy-yhtiötä vuodesta 1995. Levy-yhtiöllä on kansainvälinen jakelu ja julkaisuja on kertynyt 55. Musiikkityyli on kokeellista, folk, ambient ja populaarimusiikkia. Olen osallisena monessa yhtyeessä ja ääniprojekteissa sekä soitan soolona nimellä Es. Vuodesta 1999 olen kuvannut filmille liikkuvaa kuvaa ja tehnyt noin 20 teosta joita on esitetty kansainvälisesti.

Statement:

Eroten eläinten päämääristä ihmiset pyrkivät aina henkisesti tyydyttävään ratkaisuun. Pelkkä fyysinen tyydytys ei riitä. Käytämme muistia pystyäksemme rationalisoimaan elämän tarkoitusta ja sen etsimistä. Useimmat etsivät näitä vastauksia ja samanaikaisesti ajautuvat kauemmas luonnosta ja luonnollisuudesta. Tällä tasolla eläinten käyttäytyminen ei ole muuttunut sitten maailman synnyn. Selviytyminen ja elämän jatkaminen ovat edelleen niiden tärkeimmät päämäärät. Ihmiset sen sijaan ovat valmiita kuolemaan uskonsa tai uskomuksiensa puolesta. Narratiivien löytämisestä ja niiden luomisesta omaan elämäämme tulee ratkaisu. Jokaisessa pienessä hetkessä elämäämme lepää lyhyt piilotettu tarina joka on syvällisempi kuin kenenkään yksittäinen elinkaari. Elokuvani ja musiikkini pyrkivät löytämään näitä piilotettuja henkilökohtaisia narratiiveja. Työni ei käsittele aikaa lineaarisesti. Se yrittää nöyrästi sovittaa tunnelman Sinun muistoihisi ja ylevöittää sen toivoksi ja sydämellisyydeksi. Tämän pienen hetken haikeuden myötä saatat kokea samoja tunteita kuin katsoessasi tähtitaivasta tai kuunpimennystä. Ehkä tavalla joka tekee muistoistasi irrationaalisen lohdullisia.